maanantai 11. elokuuta 2014

Perjantai 8.8.2014
Yöllä Belgian leirikeskuksessamme oli alkanut sataa ja toivo siitä, että saisimme teltat kasaan kuivina oli turha. Herätys oli jo kello kuusi koska lähtö seuraavaan kohteeseemme eli Tanskaan oli jo kahdeksalta. Tehokkaasti leiriläiset pakkasivat tavaroitaan ja kasasivat telttojaan. Mukaan tehtiin evässämpylöitä ja otettiin pulloihin vettä ja mehua.
Keittiökatoksen kokoamisessa oli haasteita

Nollaykköksen teltta on kasassa

Noran komennuksessa Sauliperunoiden teltta saatiin säkkiin

Karavaanimme kulki Belgian ja Saksan halki jo tutuksi tulleita moottoriteitä. Onneksi tällä kertaa ei ollut pahemmin tietöitä haittaamassa liikennettä. Yhden auto-onnettomuuden takia jouduimme poistumaan moottoritieltä mutta aika helposti pääsimme takaisin matkaan.

Aurinko alkoi paistella aamupäivän aikana. Kerran pysähdyimme tankkaamaan Saksan puolella, muuten ajoimme koko matkan 800 kilometriä yhtä soittoa Tanskaan Houens Odden -leirikeskukseen, eli samaan paikkaan, jossa olimme jo yöpyneet menomatkalla. Nyt pääsimme kokoamaan leiriämme päivänvalossa. Pientä kilpailuhenkeä oli jälleen ilmassa telttojen kokoamisessa ja johtajien porukka voitti. Muutkin tosin suoriutuivat mallikkaasti kokoamisesta. Leiripaikkamme vieressä olivat vessat ja suihkut ja meri aivan vieressä. Eeve bongasi rannasta heti rapuja, pikkukaloja ja meduusoja.


"Onks tää sitä Sinolia?"





Eeva kuvaa merenrantaa


Korttiporukka

 Illalliseksi teimme trangiolla hernekeittoa. Ilta oli lämmin ja tyyni ja suihkussakäynnin sekä kortinpeluun jälkeen koko jengi nukahti pian, olihan takana raskas automatka.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti