lauantai 3. elokuuta 2019

Perjantai 2.8.

Tänään heräsimme klo 8 aikaan. Nautimme aamiaisen ja osa kävi viel pikasuihkussa. Sitten alkoi tavaroiden pakkaaminen, leirialueen siivous ja telttojen pakkaus. Viisaimmat olivatkin jo pakanneet tavaransa illalla.
Viimeinen aamu leirikeskuksessa valkeni kauniina ja aurinkoisena...
...mutta päivän mittaan saatiin runsaasti sadekuuroja.
Leirin pakkaus käynnissä
Kaikki teltat purettu ja leirialue tyhjennetty
Keittiökatoskin purettiin auringon ja sateen vuorotellessa
Emme antanet sadekuurojen haitata meitä. Musiikki soi matkakaiuttimesta ja aamupäivä olikin hyvin musiikintäyteinen. Meille jaettiin myös passit, jotka oli kerätty talteen leirin ajaksi välttääksemme mahdollisia hukkaan joutumisia.
Päivi jakaa kaikille passit, jotta pääsemme takaisin Suomeen
Lounaaksi oli kaikka mitä oli jäänyt, eli monenmoista sorttia. Aamulla meillä oli vielä myös vessojen ja suihkujen siivous. Odotellessamme lähtöä söimme jäljelle jääneitä sipsipusseja ja kaikille jaettiin myös matkaevästä.
Lounaalla oli mm. vihersalaattia
Maittava ruoka maistui kaikille
Vesi suorastaan lainehti pihalla rankkasateen seurauksena
Viimeiset tavarat pois leirialueelta

Kamppeet pakattuina odottamassa lähtöä
Noin klo 15 lähdimme metrolla ja vaihdoimme vielä toiseen metroon, ja Rotterdamin asemalta otimme junan kohti Amsterdamin lentokenttää. Lentokentälle päästyämme meillä olikin rutkasti aikaa.

Joillakin oli vaikeuksia turvatarkastuksessa sekä englannin kielen ymmärtämisessä. Huomasimme, että täällä turvatarkastuksissa ollaan todella tarkkoja.

Heti kun kaikki oli saatu turvatarkastuksesta läpi, menimme tilaamaan Burger Kingistä ruokaa. Sitten saimme tehdä viime hetken shoppailuja ja tutustua lentokenttään.
Matkalaukut ruumaan
Ruokaa ennen lentoa
Iso tilaus Burger Kingissä: 21 hampurilaisateriaa!
Kentällä oli aikaa tehdä ostoksia ja katsella myös maisemia sekä suuren kentän jatkuvaa hyörinää.
Lentomme oli myöhässä liki 40 minuuttia
Yllättäen lentomme olikin myöhässä ja jännitimme, ehdimmekö Helsingistä Poriin lähtevään bussiin.
Aurinko laskeutui horisontin taa lennon aikana.
Ehdimme bussiin! Kotimatkan viimeinen etappi.
Onneksi bussikuski oli niin mukava ja joustava, että odotti noin puoli tuntia meitä, jotta pääsimme lähtemään Poria kohti! Paljastui myös, että bussikuski oli tuttu entinen ahlaislainen ja lippukuntamme jäsen.

Matka sujui rauhallisesti ja turvallisesti Porin matkakeskukselle, josta jokainen jatkoi omilla kyydeillään ja kimppakyydeillä kotiin lauantaiaamuna vähän klo 05 jälkeen.

Teksti: Alina, Jenna ja Joni
Kuvat: Päivi ja Maria

torstai 1. elokuuta 2019

Torstai 1.8.

Aamu alkoi aamupalalla. Aamupalaksi meillä oli tavalliseen tapaan leipää ja muroja.
Tässä on leirin tärkein esine: avain kaappiin, jossa voi ladata puhelimet!
Latauskaappimme...
...on aamuisin ja iltaisin ahkerassa käytössä
Aamupalan jälkeen vaihdoimme hyvät juoksukengät jalkaan ja menimme pelaamaan lasersotaa. Sateesta huolimatta lasersota oli hauskaa.
Naamiointimaalaukset kohdillaan!
Ohjeistusta kuuntelemassa
Syöksyn!

Tarkka-ampujat tsekkaavat ympäristön
Oona vetää tyylillä
Taktiikkapalaveri?
Vastustaja näköpiirissä!
Täältä pesee
Tyytyväiset taistelijat
Lasersodan jälkeen menimme syömään ravitsevan ruoan. Sitten kun oli masut täynnä, siirryimme jousiammuntaan. Jousiammunta oli haastavaa mutta silti hauskaa.
Erik opasti meitä alkuun jousiammunnassa
Opastuksen jälkeen kaikki saivat kokeilla.




Perheen sisäinen taisto - tytär Aamu ja äiti Päivi ottavat mittaa toisistaan!
Hyvin tähdätty!
Ihan harjoittelematta ammuttiin.
Jousiammunnan jälkeen meillä oli ruoaksi vielä pihviä, perunoita, sinappikastiketta ja salaattia. Ruoan syötyämme siirryimme vapaa-ajalle ja sitten nukkumaan.
Pojat kokeilivat vielä kanavan ylitystä rikkinäisellä sillalla
Teksti: Niklas, Matias ja Jose
Kuvat: Maria ja Päivi

keskiviikko 31. heinäkuuta 2019

Keskiviikko 31.7.


Heräsimme klo 8, tänään vuorossa oli kaupunkipäivä. Lähdimme matkaamaan kohti Beursin asemaa kello 9:30 metrolla. Matka ei ollut kovin pitkä.
Leirimme vieressä ui aamulla joutsenpariskunta!
Saimme tehtäväksemme etsiä ja kuvata Rotterdamin tunnettuja nähtävyyksiä: kuutiotalo, erikoinen kauppahalli ja Hollannin toiseksi pisimmän miehen patsas. 

Sateenvarjosetämme (Joni) kuvasi vähän enemmän patsaitsa kuin olisi ollut pakko.
Toiseksi pisimmän miehen patsaan edustalla oli työmaa. Patsas kuitenkin löytyi.
Hanna-Leena kuutiotalon edustalla
Rotterdamin kauppahalli on moderni ulkoa..
... ja sisältä - katossa oli kauniita maalauksia.

Joni, sateenvarjo ja patsas
Joni, sateenvarjo ja taustalla kuutiotalo
Joni, sateenvarjo ja patsas
Joni, sateenvarjo ja Erasmus Rotterdamilainen takaapäin
Päivän tarkoituksena oli kuitenkin päästä shoppailemaan Rotterdamin keskustassa olevalle suurelle kauppakadulle. Vaikka tänään satoikin, ei se estänyt leiriläisiä shoppailemasta.

Palvelu asiakkaita kohtaan vaihteli hurjasti Suomeen verrattuna. Suurimmassa osassa kauppoja tuntui siltä, kuin henkilökunta olisi yrittänyt vältellä meitä, koska emme puhuneet hollantia. Henkilökunta oli myös joissakin paikoissa hiukan tylyjä meitä kohtaan. Oli kuitenkin myös paikkoja, joissa palvelu pelasi todella hyvin ja henkilökunta oli mukavia meitä kohtaan.
Kauppahallin juustomyymälässä oli laaja valikoima ja hyvä palvelu.
Perinteiset puukengät vähän isompaa kokoa
Päivä oli pitkä, sillä shoppailuaikaa oli klo 18 asti. Jotkut partiolaiset olivat niin väsyneitä, että menivät ”nukkumaan” HEMA-kaupan sängylle. 
Pitkä shoppailupäivä vaati veronsa
Palattuamme leiriin klo 20 saimme pienen iltapalan ennen kuin piti alkaa valmistautua nukkumaan. Iltapalaksi oli kaakaota, leipää ja leivän päälle laitettavia lisukkeita. 

Kaikki saivat kuitenkin päivän aikana ostettua jotain itselleen ja tuliaiseksi.

Teksti: Aino, Aamu, Martta ja Oona
Kuvat: Maria, Päivi, Jenna, Aamu ja Elina