lauantai 29. heinäkuuta 2017

Lauantai 29.07.2017 

Aamulla heräsimme auringon polttavaan kuumuuteen, vaikka olimmekin odottaneet aurinkoa koko alkuviikon alkoi sadetta tulla hieman ikävä. Aamupalan jälkeen meillä oli hieman vapaa-aikaa kahteen asti, se aika kului kaupas käymiseen ja tavaroiden pakkaamiseen sillä huomenna meillä on aikainen herätys. Jakauduimme ryhmiin ja siivosimme vessat ja suihkut sekä veimme roskat. Siivouksen ja pakkaamisen jälkeen söimme lounaan. Kahdelta meillä alkoi aktiviteetti jossa rakensimme katapultin ja ammuimme niillä vesi-ilmapalloja toista ryhmää päin. Kuuman sään vuoksi osa heitteli palloja päälleen huvinkin vuoksi ja Oona otti myös saavillisen vettä päälleen. Katapultti ohjelma oli nopeasti ohi ja sen jälkeen meillä oli vapaa-aikaa kuuteen asti, tällä välin osa kävi kioskilla, osa suihkussa ja osa hengasi teltoilla. Söimme myös päivällisen tässä välissä. Kuudelta, tai itseasiassa vähän sen jälkeen, aloitimme henna tatuointien tekemisen. Jokainen ainakin kokeili sitä sillä onhan se harvinainen tilaisuus. Loppuilta sujuukin hennatatuointeja tehden ja kakkua syöden, sillä Rauhalla on syntymäpäivä huomenna. Huomenna heräämme kuudelta aamulla laittamaan telttoja kasaan. On sääli että viikko on kulunut näin nopeasti, sillä tuntuu että kaikki on vielä kokematta. Pakko tulla joskus vielä uudestaan, mutta on silti mukavaa päästä kotiin.

























perjantai 28. heinäkuuta 2017

Perjantai 28.07.2017 

Tänä aamuna heräsimme auringon paisteeseen, jes! Aamu oli siis paljon helpompi ja mukavampi aloittaa kun sää ei ollut harmaa ja sateinen. Aamupalan jälkeen lähdimme kohti Rieneckin parkkipaikkaa josta nousisimme bussiin ja jatkaisimme matkaa Würzburgiin. Matkaa oli yli 30 kilometriä ja päästyämme kaupunkiin saimme kuulla Jennan kuuluisan kommentin "Ei tääl oo mitään kauppoja!". Haluan muistuttaa ettemme olleet edes päässeet parkkipaikkaa pidemmälle. Saatuamme Jennan toiveet elvytettyä jatkoimme kohti keskustaa, jossa huomasimme ettei niitä kauppoja ollutkaan tällä kertaa niin paljon, siis sellaisia jotka olisivat miellyttäneet nuoria. Kuuluisat H&M ja New Yorker kuitenkin löytyivät ja ne tulikin sitten kierrettyä. Olihan siellä myös muita kauppoja mutta muista ei oikein ostettu mitään, paitsi euroshopista, sillä maksoihan lähes kaikki siellä ainakin enimmäkseen euron. Suosituin lounaspaikka ryhmämme välillä oli Mc Donalds, yllätys yllätys, mutta aikuiset sekä Weeti ja Aaro menivät pizzalle. Jenna, Eeva, Oona, Sonja ja Joni löysivät ruokakaupan jossa myytiin todella hyviä nakkeja ja niitä tulikin haettua kolmeen otteeseen. Meille annettiin myös mahdollisuus kiertää reitti jonka varrella oli mahdollisuus nähdä erilaisia kirkkoja ja linnoja tosin suurinta osaa shoppailuhaluisia nuoria se ei oikein innostanut. Tulihan niitä silti nähtyä siinä kaupungin keskustassa pyörimisen ohella. Kaiken kaikkiaan päivä oli hyvä sillä sää suosi, edes se ettei kauppoja ollut niin paljon kuin olimme odottaneet ei saanut mieltä masentumaan. Kaikilla ryhmillä oli mukavaa ja päivä päättyykkin hyvään ruokaan. Toivotaan että huomennakin olisi samanlainen sää kuin tänään, pieni tuuli ei kyllä olisi haitaksi.












"Kerrankin kaikki hymyilee!" - Blogin kirjoittajat
Leikkejä 

Heipsuli hei, päätimme että olisi hauskaa vaihtelua julkaista tänne blogiin ohjeita leikeistä joita olemme täällä oppineet ja pelanneet jotta muutkin voisivat niistä nauttia! 

Ensimmäinen leikki on nimeltään James Bond, siinä ideana on testata miten hyvin muistisi pelaa. Kootkaa siis iso porukka ja asettukaa ympyrään. Jättäkää kuitenkin yksi henkilö keskelle sillä hän saa toimia liikkeiden päättäjänä ja osoittajana. Keskimmäinen siis osoittaa henkilöä jonka pitää tehdä liike ja jos tämä on liian hidas joutuu hän keskelle. Ensimmäinen muistettava on helikopteri, siinä henkilö leivittää kätensä ja alkaa pyöriä ympäri samalla kaksi hänen vieressään olevaa menevät kyykkyyn ja alkavat pyörittämään käsiään, samalla tavalla kuin kissauintityylissä, ja pitävät moottoriääniä. Toinen muistettava liike on pesukone, siinä vieressä olijat tekevät osoitetun henkilön ympärille pesukoneen ja keskimmäinen alkaa pyörittää päätään. Kolmas liike on mikseri, siinä keskimmäinen laittaa kätensä ylös koukkuun ja hänen vieressään olijat pyörivät hänen käsiensä alla. Neljännen liikkeen nimi on oksentava kenguru, siinä osoitettu henkilö laittaa kätensä kengurun pussiksi ja vieressä olijat esittävät oksentavansa pussiin. Viimeinen liike on nimeltään James Bond, aivan kuten leikinkin nimi, siinä keskimmäinen ottaa James Bondin tunnusposeerauksen ja hänen vieressään olijat alkavat esittää Bondissa tunnetusti roikkuvia naisia ja lääppivät häntä. 




Toisessa leikissä tehdään monta pienempää ryhmää ja ideana on rakentaa tähystystuoli ympäriltä löytyvistä tavaroista ja jonkun ryhmästä täytyy istua tuoliin niin etteivät hänen jalkansa osu maahan. Helppoa, eikö vain? Pelissä on kuitenkin asia mikä tekee siitä vaikean, ryhmä ei saa puhua keskenään ja jos joku puhuu täytyy hänen silmänsä sitoa koko loppupelin ajaksi. Paras ryhmä voittakoon. 


Kolmas peli vaatii luottamusta sillä siinä otetaan jokin piste, esimerkiksi puu, ja siihen sidotaan joku esine (partiohuivi tai takki). Ryhmän täytyy löytää oma pisteensä silmät sidottuna, vaikeampaa miltä kuulostaa. 





Neljäs leikki on samantapainen kuin peili mutta se vaatii ryhmätyötä. Joku menee kauemmas seisomaan aivan kuten peilissä ja asettaa eteensä esineen joka muiden, jotka seisovat tietyn matkan päässä, täytyy saada ja viedä se takaisin aloituspisteeseen ilman että he jäävät kiinni. Ennen kuin aloitatte antakaa esineelle nimi. Henkilö joka toimii "peilinä" kääntyy ympäri ja kysyy hitaasti "Missä (esineen nimi) on?" tällä välin muiden täytyy liikkua kohti "peiliä" ja pysähtyä heti kun tämä kääntyy, jos joku liikkuu tai nauraa joutuu hän palaamaan takaisin. Saatuaan esineen henkilön joka sen on saanut täytyy piilottaa se, mutta esine ei saa mennä paidan tai housujen sisälle eikä sitä saa laskea maahan, "peili" osoittaa henkilöä jonka epäilee vieneen esineen ja kysyy "(henkilön nimi) onko sinulla minun (esine/esineen nimi)?". Jos arvaus osuu oikein alkaa koko peli alusta ja jos se menee väärin kääntyy "peili" ympäri ja esittää "Missä..." kysymyksen uudestaan. Peli on hauska ja vaatii strategiaa joten te, jotka siellä viivan takana olette, onnea matkaan. 



torstai 27. heinäkuuta 2017

Torstai 27.7.2017 

Heräsimme aamupalalle kello kahdeksan, väsyneinä ja ehkäpä jopa säähän kyllästyneenä sillä sää näytti samalta kuin aikaisimpinakin aamuina. Harmaana ja tihkuisena. Tämä aamu erosi muista kuitenkin siksi että saimme nauttia kattilankansi orkesterista samalla kun söimme aamupalaa sillä Aaro ja Weeti eivät heränneet millään. Aamupalan jälkeen lähdimme suunnistamaan GPS:n avulla. Matkan varrella teimme erilaisia ryhmäaktiviteetteja, jotka olivat hauskoja ja erilaisia. Päästyämme määränpäähämme aloimme rakentaa lauttaa, tosin normaalin yhden lautan sijasta rakensimme kolme, onhan ryhmämme isokin. Kaksi kolmesta lautasta kellui kehnosti sillä niihin käytetyt renkaat oli sijoitettu hölmösti. Suurimmaksi osaksi kaikilla oli kuitenkin hauskaa ja saimme nauttia auringonvalosta tosin vain pilvien välistä. Päästyämme takaisin leiriin kaikki olivat väsyneitä ja hikisiä sillä sää oli lämmennyt huomattavasti, suurin osa suuntasikin suihkuun. Loppuilta meillä on vapaata ja päivälliseksi saimme tuunattuja tähteitä. Koimme äsken ukkosmyrskyn joka onneksemme ei tullut aivan leirimme päälle, kaatosade kuitenkin yllätti. Kävimme myös kaupassa, sillä kaikki tarvitsivat herkkuja illaksi. Toivotaan että huomenna on aurinkoista sillä olemme menossa shoppailemaan.